31. Alkukesän alesaalista

Hassua miten sitä muistaa, että alennusmyynnit olivat jotenkin kaksi kertaa vuodessa. Joulumyyntien jälkeen ja sitten kesällä juhannuksen jälkimainingeissa (jonka aikoihin hirveä marina vanhemmille, että äkkiä mökiltä takaisin kaupunkiin tarkistamaan alelaarit!). Nyt taas tuntuu, että alennuksia löytää kaikkialta ja oikeastaan kaiken aikaa. Ei ihan niin runsain mitoin kuin sesonkeina, mutta kivoja ylläreitä saa kiikuteltua kotio kelpohinnoin.

Kesänalku tulipa sitten korkattua pienillä tarjoustuotteilla, jotka harvinaisen tarpeeseen kerrankin!


Kihii! Vihdoinkin oli saapunut uutta erää L'orealin Confettiksia paikalliseen Sokokseen. Tätä on oikeasti odotettu kuin kuuta nousevaa, eikä mikään menetetty ostos ole kaihertanut tuon lakan tavoin mieltä. Kaavailin tuon pilkkulakan ostamista jo silloin, kun se ensimmäisen kerran kauppoihin tuli. Jostain syystä sen verran iso aivopieru tuli, että päätin odottaa seuraavaan päivään ja kauppareissuun tuon ostamista. Joo, virhe. Nämähän myytiin aika käsistä heti, kun tulivat, eikä yhtäkään ollut koko Lahdessa seuraavana päivänä. Mietin, olisiko näitä pitänyt ostaa kaksi kappaletta, mutta toivottavasti näiden suosio takaisi sen, että jäisivät Lorkun perusvalikoimaan. Confettiksia taisi jäädä mun jälkeen vielä kolme kappaletta hyllyyn (4.5.), että juoksujalkaa jos tämä vielä puuttuu ja himoittele!

Santen Crystal Deodorant Roll-On oli sekin ollut aiemmin jo mielessä, mutta normaalihinta (n. 9€) ei oikein innostanut ostamaan, kun halvemmallakin kainalotököttiä saa. Mutta tässäpä se, ettei tuote sisällä lainkaan alumiinisuoloja. Itsehän hikoilen kuin sika, kiitos geenien, joten todellakin odotan innolla tämän tehon testaamista. 2,50€ Anttilasta.

Lumenen Sävyttävä Kosteusemulsio suojakertoimella 15 oli myös hyvin mieluinen löytö. Tälle vuodelle mulla ei ole ollut aurinkovoiteita, eikä meikeissäkään suojakertoimia löydy kuin paksummista mineraalimeikeistä. Nyt kun iho on voinut taas hieman paremmin, ei se tarvitse niin paljon peittoa, vain hieman sävytyksen. Tämä ykkössävy tuntui testerin kautta vielä vähän tummalta, mutta ehkä sitä uskaltaa nyt astua enemmän aurinkoon, kun kasvojen suojaus auringolta on kunnossa. Ajattelin, että olisin ostanut uuden BB-voiteen, mutta oikeaa sävyä, suojakertoimellista ja parabenitonta tuotetta kohtuuhintaan ei tullut kauppareissulla vastaan. Eli aika naseva ratkaisu kasvojen uudeksi pohjatuotteeksi. 13,90€ 6,00€ Sokos Emotion.

Samaan tarkoitukseen myös L'orealin Solar Expertise suojakertoimella 20. Talven mittaan opettelin käyttämään vartaloöljyjä ja sen verran tykästyin niiden koostumukseen, että aurinkorasvani halusin nimenomaan öljynä enkä emulsiona. 11,20€ 7,60€ Kicks.

Santen 24-Hour Balance Cream on ollut aiemminkin käytössä ja pian loppumassa. Kirjoittelin tästä jo aiemmin tässä postauksessa. Ei ollut ihan tarkoitusta ostaa tätä uudestaan, ihan sen takia, että olisin halunnut testailla jotain muuta. Käyttö on tämän tosin todennut erittäin hyväksi omalle iholleni, joten ei tarvinnut kahdesti miettiä, kun tämän alennuksessa näin. Noin 17,50€ 4,00€ Anttila.

Sekä vielä perus-Trendi, joka oikeastaan tulee ostettua aina kun sen noin puolella hintaa normaalista saa.

Kommentit

  1. Apua, mullekin Confetteja! Olisikohan niitä tullut muuallekin Suomeen lisää, pakko tarkkailla tilannetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No luulisi, jos kerta Lahteenkin : D Taisi olla viimeviikon lopulla, kun jostain taisin bongata tälläistä huhua, että niitä olisi tulossa kauppoihin lisää. Aika tarkasti niitä metsästin jokaisesta putiikista tämän viikon ja onneksi sain omani vihdoinkin!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

850. Blogi hiljenee - KIITOS teille lukijoille, ja nähdään Instassa!

812. Jeffree Star Family Collection - 6 Velour Liquid Lipstick -huulipunaa

221. Zuii Mermaid Eyeshadow