114. Haushcka viikko

Jännä mitä kaikkea sitä paljastuukaan muuttokuormia purkaessa ja mitä kaikkea sitä onkaan unohtanut omistavansa. Yksi ässimmistä alelaarilöydöistä saikin siis pitkästä aikaa nähdä päivänvalon.

Dr. Hauschkan matkasetin epäpuhtaalle iholle olin löytänyt jo varmaan syyskuun puolella Sokoksen hämärästä nurkasta noin puoleen hintaan, kun setin parasta ennen -päiväys oli 10/2013. Ilmeisesti ajattelin ehtiväni käyttää tuon siihen mennessä, mutta kuinka kävikään. Onneksi kyseessä oli tosiaan vain parasta ennen eikä tämä tarkemmin katsottuna edes koskettanut kuin setin paria tuotetta. Tehokäyttöön siis nyt ja itselle kunnon käyttökokemusta hassun tohtorin kasvotuotteiden tehosta!


Pieneen peltiseen rasiaan (jolle näiden minituotteiden loputtua löytyy varmasti vielä käyttöä!) mahtuu oikein kattava valikoima Dr. Hauschkan tuotteita, oikeastaan kaikki mitä epäpuhtaan ihonhoitoon tarvitsee. Omassa käytössä setti kesti sen puolisentoista viikkoa, kun perustuotteet olivat käytössä vain aamupuhdistuksessa.


1. Puhdistusvoide 2. Spezial Kasvovesi 3. Normalisoiva kasvoöljy 4. Kasvohöyrykylpy 5. Voidenaamio ja 6. Savinaamio

Aamu alkoi kostuttamalla kasvot, jonka jälkeen parin sentin verran puristin puhdistusvoidetta kämmenelle. Tähän pari tippaa vettä ja kevyt hierominen kasvoille. Tuo kämmenellä tahnan pyöritteleminen ja sekoittaminen veteen tuntui jotenkin kovin oudolta ja vaivalloiselta. Tahna muuttui todella nopeasti pienestäkin määrästä vettä hyvin juoksevaksi ja levittäminen kasvoille hieman hankalaksi. Puhdistusvoiteen pesuteho tuntui myös aika hentoiselta, siksipä Dr. Hauschkuus painottui aamupuhdistukseen.


Spezial kasvovedestä olen muuten ollut kiinnostunut jo muutaman vuoden. Matkasetin purtilo oli ehkä sekin hieman hankala käytön suhteen; yritä siinä nyt sitten annostella sormille sopiva määrä nestettä. Hauskaa sinänsä, kun yleensä kasvoveden levitän vanulapun kautta. Kasvovetenä tämä tuntui kyllä aika loistavalta ja selkeästi siltä, että se nimenomaan valmistaa ihoa vastaanottamaan seuraavaksi kosteutuksen.


Matkasetin mukana tullut kirjanen (ilman ohjeita olisinkin ollut hieman hukassa!) neuvoi levittämään normalisoivan kasvoöljyn vielä kasvovedestä märälle iholle. Ja oi kuinka ihastuinkaan tähän! Tuoksu toi mieleen oman mummini, yhtä aikaa makeaa ja yrttistä. Öljy levittyi ja imeytyi hyvin kasvoille ja mikä parasta (ja ehkä oudointa, kun nimenomaan öljy kyseessä) se jätti ihon mattaiseksi, mutta samalla kuulaaksi.

Kasvohöyrykylvyn ja savinaamion käytin samalla kerralla. Jälkikäteen luin, että tuon setin jälkeen olisi voinut vielä käyttää voidenaamiota. Kasvohöyrykylpyä suositellaan käytettäväksi 5-15 minuutin ajan. Jaksoin kyykkiä lieden äärellä sen kymmenisen minuuttia, mutta suhteellisen nautinnolliset ne olivat. Ihohuokoset tuntuivat todella puhdistuvan ja aukeavan, eikä uutteen tuoksu ollut ollenkaan niin tuju kuin mitä olin aluksi pelännyt. Samaa Dr. Hauschkamaista miedon yrttistä.

Höyrytyksen jälkeen savinaamion kimppuun. Hassusti tyhjennettyä savijauheen desimittaan (en sitten keksinyt muuta missä tämän sekoittaa) sattui mukaan valumaan aivan liian paljon vettä. Tämän kanssa siis varmasti saisi olla tarkkana. Sain sentään saven levitettyä kasvoille ja annoin vaikuttaa kymmenisen minuuttia, kunnes naamio oli kuivunut kasvoille. Yleensä savinaamiot alkavat kuivuessaan tuntua kovinkin kiristäviltä, kutittavilta. Tämä yllätti hellävaraisuudellaan ja myös sillä, että tämä oli vastaaviin verrattuna kovinkin helppo huuhdella kasvoilta pois. Näiden kahden tehohoidon jälkeen iho tuntui selvästi puhtaammalta, ihohuokoset supistuneelta ja ylipäätään kasvojen iho vaikutti tasaisemmalta. Jännä. Hyvä jännä!



Voidenaamiosta riitti sopivasti kahteen kertaan. Ennen naamion levittämistä pesu ja ihon alustus kasvovedellä. Sitten reippaasti voidetta kasvoille ja annetaan vaikuttaa 20 minuuttia. Täytyy sanoa, että paras kosteuttava voidenaamio, mitä olen tähän mennessä kokeillut. Yhtä aikaa kosteuttava, uudistava ja puhdistava. Tämän pitäisi tasoittaa ihon sävyä ja korkokuvaa. Vielä yhdellä kerralla en suuria vaikutuksia huomannut, mutta iho tuntui selvästi virkistyneemmältä. Tuoksu tässä oli myös hyvin tyypillinen Dr. Haushckan tuotteiseen, mutta selkeimmin tästä tuli mieleen kaurapuuro tai mysli. 20 minuutin jälkeen pyyhin jäljellejääneen naamion kosteutetulla vanulapulla. Laitoin vielä varmuuden vuoksi muutaman tipan kasvoöljyä.

Kaiken kaikkiaan tämä viikon, puolentoista, kokeilujakso vahvisti jo positiivista kuvaani Dr. Hauschkan ihohoitotuotteista. Kiinnostaisi vielä kokeilla niitä tehoampulleja ja -kuureja, mutta ovat kyllä hyvin kaukana budjetistani ne! Äh. Sain vaikutelman, että parhaimman tuloksen saamiseksi on hyvinkin tärkeää käyttää johdonmukaisesti saman merkin ja tyypin hoitotuotteita, jolloin vaikutukset tehostuvat ja tukevat toisiaan. Sinänsä jännä, että tämän käyttöjakson aikana muistelin, milloin ja millä tuotteilla ihoni on pysynyt parhaimmassa kunnossa. Ja että hetkinen, siihen aikaan olen tosiaan käyttänyt saman merkin pesuainetta sekä kasvovettä ja epäsäännöllisesti kosteutusvoidetta. Vanha rakkauteni, joka nyttemmin jäänyt hetkeksi unholaan: Madàra! Ehdottomasti nykyisten hoitotuotteiden loputtua on epäpuhtaan ihon hoitosetti menossa ostoslistalle.

Mikä on muuten teidän suhteenne Dr. Haushckaan ja jaksoiko joku jopa lukea tämän kaiken loppuun asti : D

Kommentit

  1. Minä jaksoin! Minulla ja Mr Dr. Hauschkalla on ikuinen rakkaussuhde, en usko, että mikään voi tulla väliimme! Juurikin kasvoöljyä ja Spezial kasvovettä rakastan, mutta niin myös molempia ruusuvoiteita ja kiinteyttävää naamiota. Onpa tullut kokeiltua herkän ihon ihokuurikin. Ainoastaan tuo puhdistuvoide on sellainen kiva, mutta se ei lukeudu niihin suuriin suosikkeihini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah loistoa, joku jaksoi!
      Dr. Haushcka on kyllä sellainen, että jos rahaa olisi kuin roskaa niin tehokuurin kautta vaan käyttämään tätä. Ehkä joku päivä, mutta tosiaan seuraavaksi paluu ainakin hetkeksi Madaraan (jos nyt maltan ensiksi ne nykyiset putsarit yms käyttää loppuun!).

      Poista
  2. Joo jaksoin, helposti! Miten ihmeessä saat kasvojenpesuhommista noin siistejä ja nättejä kuvia, ihmettelen mä :) Mun Hauschkailuista voi lukea täältä http://siameselipstick.blogspot.com/2013/11/drhauschkan-vastaanotolla.html Se yövoiteettomuus ei sopinut, mutta muuten kyllä hyviä tuotteita ovat! Erityisesti tuo Quitte-kasvovoide kolahti kovaa. Ihokuureja olis kyllä kiva kokeilla mutta kalliita ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taipumusta on rönsyilyyn välillä.. : D
      Hei kiitos linkistä, meenkin heti lukemaan!
      Mietin myös tuota yövoiteettomuutta, että vaikka itsellä on hyvinkin rasvainen ihotyyppi, niin silti etenkin talvella taipumusta pintakuivuuteen. Pystyn vaan kuvittelemaan sen kireyden, jos kosteutus jäisi iltaa vasten pois. Yh.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

850. Blogi hiljenee - KIITOS teille lukijoille, ja nähdään Instassa!

812. Jeffree Star Family Collection - 6 Velour Liquid Lipstick -huulipunaa

221. Zuii Mermaid Eyeshadow