794. Talven julkaisemattomat kuvat

Julkaisemattomat kuvat syksyn ja talven ajalta vihdoin ulos pölyttymästä kovalevyltä. Näiden "jämäkuvien" julkaisu on ollut osa blogia jo ihan alusta asti. Sillon päätin, että mähän kuvaan kaiken blogiin jotenkin liittyvän ja kaikki nää kuvat julkaisen jossain vaiheessa. Näihin postauksiin päätyy (nykyään oikeastaan vaan meikkejä, silloin aikoinaan myös lakkauksia) kuvia, jotka eivät omaan postaukseensa päässeet syystä tai toisesta. Joskus en vaan itse ollut tarpeeksi tyytyväinen, joskus kuvissa on vaan mun meikkileikkejä ja joskus näille ei vaan ole löytynyt sopivaa julkaisuhetkeä.

julkaisemattomat kuvat

Tässä on syksyltä matskua, ja heti ensimmäinen kuva muuten antaa vähän viittauksia, mitä mahdollisesti tapahtuu pian mun hiuksille! JÄNNÄÄ!

julkaisemattomat kuvat

Kerroin jo ton Lokakuu-meikin postauksessa, että mä näin tosta meikistä aluksi unta. Tossa vieressä on mun aamuinen luonnostelu, jotta muistin miten toi nyt menikään.

julkaisemattomat kuvat

Toisessa kuvassa on muuten mun I Love Me -messujen lookki! Ai että mä tykkäsin tosta. Siinä oli pohjana muistaakseni Linda Hallbergin harmaanruskeita sävyjä niin Core Crayonseista kuin Infinity Palettesta ja päälle roiskittuna SUVA Beautyn punaista Hydra Lineria. Huulilla Smashboxin harmaa Chill Zone -nestemäinen huulipuna, joka kesti tosi hyvin päivän ajan!
Näihin aikoihin mä tein paljon sitä, että kun sain meikin valmiiksi ja kuvattua, niin lähdin lisäilemään vaan jotain vielä ennen meikinpoistoa. Ensimmäinen ja kolmas kuva (kyseessä on tämä vastavärimeikki sekä tämä ruskameikki) on näitä jälkeenpäin kuvattuja, viimeinen taas on Vesi-meikki ennen huulikiiltoa! Siinä muuten hyvä esimerkki, kun leikittelyn jälkeinen lopputulos on ollut sitä alkuperäistä miellyttävämpi. Luultavasti laitan näitä jälkimeikkejä instan puolelle vähän isompina!

julkaisemattomat kuvat

Lopuksi vielä joitain kuvia, jotka olivat mulla "ehdolla" instagramin puolelle, mutta jäivätkin sitten kansioon. Viimeisenä jännärajaus-meikki, josta piti postata. Toi tekisi mieli tehdä uusiksi!

Kommentit

  1. Nää sun meikit on taideteoksia!

    VastaaPoista
  2. Ai että mitä silmänruokaa! Mä en vaan voi käsittää, miten sä oot niin taitava <3

    VastaaPoista
  3. Voi hurjan iso iso iso KIITOS <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

812. Jeffree Star Family Collection - 6 Velour Liquid Lipstick -huulipunaa

850. Blogi hiljenee - KIITOS teille lukijoille, ja nähdään Instassa!

846. CAMO - akvarellikokeiluja Snazaroon kasvomaaleilla